Viisauden poistoa

Pari kuukautta sitten mun toinen takaviisuri tulehtui, ja ei auttanut kuin raahautua hammaslääkäriin vaikka kammoan sitä varsin paljon. Hullua sinällään, sillä mulle ei ole oikomishoitoa lukuunottamatta koskaan edes tehty mitään, ei yhdenyhtä paikkausta tai hampana poistoa tai muuta kipua aiheuttavaa tai traumatisoivaa. Pelkään, ja sillä siisti. Olen vihdoin löytänyt Perthistä ihanan oman hammaslääkärin, joka ymmärtää tämän mun epäloogisen pelon ja prinsessamaisen käytöksen hammaskiven poiston aikana ja jaksaa ymmärtää. Lyhyt vilkaisu hampaaseen, antibioottiresepti käteen ja lähete suukirurgille. Oltiin lekurin kanssa varsin yksimielisiä siitä, että mitään poistotoimenpiteitä ei tulla onnistuneesti suorittamaan ilman varsin vahvaa rauhoitusta, eikä missään nimessä sen vastaanotolla siinä ja nyt.

Tapasin suukirurgin pari päivää myöhemmin ja päädyttiin muutamasta vaihtoehdosta siihen, että kaikki neljä viisaudenhammasta tulevat kerralla ulos, nukutuksessa. Maanantaina oli sitten tuo kammoksuttu hetki, ja marssin pieneen yksityissairaalaan päiväkirurgiseksi potilaaksi. Kiitos vakuutuksen koko lysti maksoi parisataa dollaria, ilman vakuutusta se olisi ollut arviolta $4000.

Kaikki meni ilmeisesti hyvin, mä heräilin suu turtana ja vain hieman pahoinvoivana heräämöstä ja pääsin siitä pian kotia kohti miehen valvonnassa. Leuka on ollut varsin turvonnut ja vaihtanut väriä terävän pinkistä mustanpuhuvaan tässä vajaan viikon aikana. Sairaslomaa tuli viikko, ja tänään on ensimmäinen päivä kun jaksaa tehdä muutakin kuin maata sohvalla tuijottaen Downton Abbeyn ekoja tuotantokausia. Jäätelönkulutus on ollut valtavaa ja jäätelöhullu koira on parkkeerannut pyllynsä aika pysyvästi sohvan eteen eikä kerjää sitten yhtään...

Vihdoin yli neljän vuoden aussi-asumisen jälkeen sain myös käsiini ibuprofeiinia 200 mg isommissa määrissä, hurraa! En ymmärrä vieläkään, mikä tämä aussien järjetön pelko ko. lääkkeen suhteen on, vai onko mun pieni suomalainen mieli vaan niin tehokkaasti aivopesty kotimaisen lääketeollisuuden burana-mainonnalla, etten osaa mieltää lyhytaikaisen , riittävällä annostuksella tapahtuvan käytön vaaroja. Sain siis reseptin 400 mg kolmesti päivässä-annostuksella, jonka olen omavaltaisesti nostanut isommaksi, kun ei se alkuperäinen annos vienyt edes pahinta terää kivusta pois.

Viikko vapaata tuli aika hyvään saumaan, mukava henkinen tauko töistä. Eilen aloimme suunnittelemaan myös häämatkaa, kesäkuun lopussa olisi tarkoitus suunnata Indonesiaan kymmeneksi päiväksi! Tänään ostetaan lennot ja ruvetaan sitten buukkailemaan majoituksia ja muuta.

Alkupaloja Suomihäistä

Muutama makupala potrettikuvista, ennenkuin saan nettiin kunnon koosteen. Oli se kyllä upea päivä! 

Mekko on muuten myynnissä 200 € hintaan, sisältäen vannehameen, jos jotakuta kiinnostaa. Siistissä, ehjässä kunnossa, sovitusmahdollisuus Helsingissä. Samoin tuo tekoturkis-jakku ja valkoiset ranteenlämmittimet ovat kaupan.

Kuvista kiitos meidän upealle kuvaajalle, Timo Idänheimolle!

Karvaturri 1-vee!

Jonnekin se vuosi on vierähtänyt, sillä meidän pieni karvapallo täytti pari viikkoa sitten vuoden ja on nyt siis virallisesti Iso Mies. 

Pehmolelu on edelleen tallessa, mutta korvat, kieli ja häntä ovat jääneet matkan varrelle...

Lempipaikalla alakerran portailla

On se kyllä kasvanutkin, sekä fyysisesti että ihan vähän henkisestikin. Eron huomasi loman jälkeen, kunhan se kuuden viikon erosta ja vieraista hoitajista aiheutunut uhma hieman laimeni. Se on iso koira, ison koiran metkuineen. Ja seuraavana hetkenä taas niin herranenkeli, että meinaa unohtaa sen taas syöneen nurmikon kastelujärjestelmän tai kaivaneen multaan viilennyskuopan pikku pyllylleen keskelle kukkapenkkiä...

Sisu 1-v.

Olisko jotain pallotouhua?

Ennen lomaa saatiin mun asettama tavoite tokon suhteen täytettyä juuri ja juuri. Rimaa hipoen päästiin 2A-luokkaan, mutta ei pisteillä tai tyylillä niin väliä! Pääasia, että nyt on pienenpi treeniryhmä ja myöhäisempi treeniaika sunnuntaiaamuisin!

Koulutodistuksesta ylpeä poika ja mama :)

Meidän suomivieraita Sisu rakastaa. Aina uusia ihmisiä, jotka jaksaa leikkiä ja heittää palloa loputtomiin ja ihastella sen temppuja ja pelleilyä ja pään kallistelua. Torstaina taisi lirahtaa pienet ilopissatkin, kun oli niin kauhean jännää saada kaksi uutta vierasta kerralla... Onneksi sentään laattalattialle, eikä kokolattiamatolle. 

Vuosi koiranomistajana on ollut todella antoisa ja toivottavasti edessä on vielä monenmonta ihanaa vuotta Sisun kanssa. On ihana tulla töistä kotiin, kun vastassa on herran ystävälliset kasvot, iloinen hännänheilutus ja yleinen riekkuminen kotiintulon johdosta. Se rakastaa edelleen kaikkia, pahoin pelkään että Sisu toivottaisi mahdolliset murtovarkaatkin tervetulleeksi ihan samalla pontevuudella kuin oman väen ja vieraat. Toisaalta sieltä on viime kuukausina löytynyt ihan uusi vartiohaukku, murea ja syvältä mahasta lähtevä mörinä, jos kotona kuuluu outoja ääniä ulkoa. 

Paljon saadaan edelleen kyselyitä siitä, mitä rotua Sisu on ja miten se pärjää täällä helteessä. Kiitos hyvin, paremmin kuin monet labbikset ja muut. Alusvilla eristää molempiin suuntiin ja pitää lämmintä pois samalla periaatteella kuin kylmää Suomen talvessa. Ei tietenkään yhtä tehokkaasti, mutta jonkunverran. Hyvin se on noista +40 päivistäkin selvinnyt varjossa oleilemalla, kahluualtaastaan ja jättikokoisista jääpaloistaan nauttien.

Yllättäviä kohtaamisia

Vajaa puoli vuotta sitten yksi vanhoista maajoukkueaikaisista pelikavereista hehkutti Facebookissa vuorotteluvapaataan ja eteläiseen Aasiaan suuntautuvaa piiiitkää lomaa. Minä tietysti menin heti utelemaan, ulottuuko lentoreitti Balia etelämpään, ja että tervetuloa meille. Suunnitelmat muuttuivat pari kertaa, mutta vihdoin saatiin vajaaksi viikoksi ihana, iloinen pelikaveri meille kylään. Tarttuvampaa naurua ei ole. Hetkeksi olin sen jo unohtanut, mutta viimeistään viime keskiviikkoiltana juna-asemalla muistui mieleen tuo ihana helmeilevä kikatus, joka kuului jostain ison rinkan alta. Se nauru muuten tarttuu!

Meillä oli ihana viikko! Mulla oli sopivasti heti seuraavana päivänä arkivapaa, joten suunnattiin treffeille paikallisen nelijalkaisen väestön kanssa Caversham Wildlife Parkiin. Ehdottomasti käymisen arvoinen, pieni yksityinen eläinpuisto joka on keskittynyt pelkästään kotimaisiin eläimiin. Koalat ovat omalla alueellaan ja niitä pääsee tapaamaan ohjatusti, ei kuitenkaan ottamaan syliin, etteivät ne stressaannu liikaa. Kengurut ja wallabyt ovat isossa aitauksessa minne pääsee sekaan kävelemään ja rapsuttelemaan ja antamaan ruohopellettejä kädestä. Muut eläimet ovat sitten omissa aitauksissaan ja esim. vompatteja pääsee tapaamaan pari kertaa päivässä eläintenhoitajien valvovan silmän alla.

Opossumi ruoka-apajilla

Viikonloppuna oli ihanaa tehdä kaikkia turistijuttuja ja unohtaa kodin remppa ja muut tylsät velvollisuudet. Lauantaina kierreltiin tyttöjen kesken Hillary's Boat Harbour-paikassa ja nautittiin aurinkoisesta säästä ja hyvästä ruoasta. Aallot olivat vähän liian hurjat meille arkajaloille, joten uiminen jäi pelkkään rannassa kahlailuun. Kehdattiin vielä valittaa, kun oli niin kauhean kylmää vettä (+25)!

Sunnuntaina suunnattiin koko kolmen porukalla Swan Valleyn viinitiloille herkuttelemaan. Mies oli kiltisti lupautunut kuskiksi ja jaksoi kierrättää kahta hiprakkaista naista ympäri viinialuetta koko päivän. Tarkoitus ei siis mitenkään ollut vetää ilmaisia päiväkännejä maisteluviineillä, mutta annokset olivat aika isoja ja maisteltavaa oli paljon... Ehdittiin ennen  kello yhden lounasta vierailla useammallakin viinitilalla. Ensin vanhalla tutulla Lancasterilla ja ostaa sieltä pari pulloa roseeta ja shirazia sekä yksi pala oliivijuustoa seuraavaa suomivierasta silmälläpitäen.

Ugly Duckling oli uusi tuttavuus, pieni paikallinen tila. Ihan ookoo, mutta aika ylihinnoiteltua. Ei ostettu mitään, mutta paikalla samaan aikaan ollut minibussin opas-kuski antoi hyviä vinkkejä pariin muuhun pikkupaikkaan. Ajettiin siis seuraavaksi Tyler'sille. Ihan ihme paikka, ihan kun olisi tullut Kiljusten herrasväen farmille! Pihaan ajaessa vastassa oli hanhi, lammas, kukko ja kultainennoutaja, sekä tietty paikan omistajat. Myöhemmin seurueeseen liittyi vielä Tina Turner-niminen musta kana, jolla oli sama hiustyyli kuuluisan kaimansa kanssa. Viinit oli vähän mitä sattui ja kaikki samasta rypäleestä tehtyjä, mutta niiden portviini, namnam nam. Sitä lähti pullo mukaan, ja koska Tyler'sin tavaramerkkinä kun on tehdä itse omat etiketit, niin päästiin poseeraamaan edellämainitun Tina Turnerin, lampaan ja kultaisennoutajan kanssa viiniköynnösten viereen hanhen ja kukon juostessa kauempana karkuun...

Viiniköynnöksiä perinteisesti ruusujen kanssa

Lounaaksi olin tehnyt varauksen Sitella's-paikkaan. Fiinihkö rafla ja yksi harvoista jolla oli netissä menu ja siellä kengurua listalla suomivieraan kunniaksi. Kaikki shirazit oli loppu edellisestä vuosikerrasta ja uusi ei ole vielä pulloissa, joten lyhyen maistelun jälkeen päädyttiin ostamaan lounasseuraksi pullo Cabernet Sauvignonia. Kyllähän se alas meni nikottelematta! Ruoka oli vähän mitä sattui ja palvelu varsinkin.

Lounasmaisemat

Lounaan jälkeen maisteltiin jälkkäriherkut Mondo's Nougat, Morish Nuts ja Whistler's Chocolate-paikoissa ja viimeisteltiin porsastelu Jarrah Ridge-viinitilan juusto+viininmaisteluun. Tämän raportoinnin jälkeen alkaa olla selvää, miksi me kaksi leidiä valiteltiin lievää laskuhumalaa viideltä iltapäivällä.. ja mies lähti reippaana iltavuoroon töihin!

Tiistaina oli sitten aika sanoa hyvästit ja iloita siitä, miten urheilu yhdistää ohi joukkuerajojen ja maanosien ja kuinka ihania reissaajia maailmaan mahtuukaan! Suomivieraat ovat ihana piristys arkeen, tulee tehtyä kaikkea erilaista, katsottua omaa elämäänsä ja kotikaupunkiaan eri valossa ja tietysti päivitettyä vuosien kuulumiset. Onneksi seuraavaa vierasta ei tarvitse montaa viikkoa odotella!

Hääaskarteluja

Viimeisiä kuvia hääkuvaajalta odotellessa voi fiilistellä kaikkia muita menneen vuoden hääjuttuja. Lievänä perfektionistina ja askarteluun taipuvaisena päätin askarrella kutsut ja muun hääsälän itse. Kavereita käytettiin pienessä määrin apujoukkoina ja mies valjastettiin hommiin viimeisenä viikkona, mutta muuten kortit, tietovisat, plaseerauskyltit, pöytäkartat ja kyltit, vihkipaikan tienviitat jne hoituivat mun toimesta. Suurimman osan ajasta askartelu oli jopa kivaa!

Ensimmäisenä oli tietty kutsut. Tein koevedoksen ihastuttuani taustana käytettyyn kohokuplapaperiin, ja päätimme sitten sulhon kanssa, että tästä tulee se meidän kutsu. En sen kummemmin miettinyt käytännön logistiikkaa (virhe...), kuten helmikoristeiden (tai lähinnä kirjekuorien) selviämistä lentopostissa, neliömallisen kortin ylimääräistä postimaksua tai kuplapaperin järjetöntä arkkihintaa. Näitä kiroiltiin sitten myöhemmin.

Korttien teko oli tehokasta sarjatyötä työvaihe kerrallaan. Ruskeiden neliöiden leikkausta, valkoisten neliöiden leikkausta ja leimausta, nauhojen leikkausta, kuplapaperin leikkausta ja vihdoin kokoamista kaksipuoleisen teipin avulla, uudelleen ja uudelleen. Kyllä siinä muutama viikonloppu vierähti, mutta olen tositosi tyytyväinen lopputulokseen. Paras kiitos oli opiskelukaverin kommentti, että kutsut ovat juuri meidän näköiset.

Sisälehdelle tuli lyhyen runo-googlailun jälkeen jotain muuta, lyhyt sitaatti yhdestä mielestäni kauneimmasta lastenkirjasta, Pikku Prinssistä, ja toiselle sivulle sitten itse kutsuteksti. Erikseen tulostettiin vielä kartta ja ohjeet vihkipaikalle pääsyyn. Ja sitten piti vain arpoa, monta kutsua suomeksi Suomeen, monta englanniksi Suomeen ja monta yhdistelmäkutsua, missä tuo runo jäi pois ja kutsut oli molemmin puolin. Laskut meni sekaisin useita kertoja, ja viimeisiä puuttuvia kutsuja askarreltiin itku silmässä että eikö tää lopu koskaan...

Halusin molempiin juhliin saman vieraskirjan, ja se osoittautui nopeasti hyvin vaikeaksi toteuttaa valmiilla vieraskirjavaihtoehdoilla. Niinpä hommasin Kikki K-askarteluliikkeestä mustan valokuvakansion ja askartelin oman version. Alkuun tilaa aussihäille, sivuja polaroidkuville joita otimme juhlissa, tilaa nimille ja avioliittovinkeille ja pari tyhjää sivua mihin voin nyt myöhemmin lisätä potretit meistä. Näin Suomihäissä olleet pääsivät vähän fiilistelemään ekoja juhlia myös. Aussiosuuden jälkeen sitten sivuja Suomijuhlien nimille, vinkeille kestävään avioliittoon jne. Ihanasti ihmiset jaksoivat tuota vieraskirjaa täyttää, niitä on ollut ihana lukea myöhemmin! Oli todella helppo toteuttaa teemaväreihin sointuvilla tarrakirjaimilla ja muutamilla talviaiheisilla ylijäämäpapereilla, mistä sai lumihiutaleita ja muita sivuille koristeeksi.

Olin askarrellut simppelistä K-Martin kehyksestä kyltinkin tuolle vieraskirjalle, mutta se unohtui Suomessa matkalaukkuun. Ausseissa sentään pääsi käyttöön.

Tienvarsiviitoiksi askartelin pahvista ja matkustusaiheistesta koristepaperista sekä kohokirjaimista simppelit kyltit, ei onneksi tarvinnut tehdä niistä kauhean säänkestäviä Perthin kesään ja Suomeen ei otettu niitä mukaan ollenkaan, luotettiin siihen että Pyhän Laurin Kirkko on tarpeeksi tunnettu paikka ilman meidän omia kylttejä. Ikävä kyllä kaikki kylteistä otetut kuvat taisivat kadota, kun allekirjoittanut siivoili kameran muistikorttia vähän liian vauhdikkaasti ennen Suomilomaa... Jäljellä on enää kuva Kiitos-kyltistä, minkä kanssa otettujen kuvien oli tarkoitus olla kiitos-kortissa, ennenkuin sain muita ideoita.

Samalla idealla toteutin myös pöytäkyltit. Sain jostain häälehdestä idean, ettei numeroidakaan pöytiä, vaan annetaan niille nimet. Oli heti itsestäänselvää, että nimet liittyvät jotenkin matkailuun. Pienen pohdinnan jälkeen valitsimme sellaisia kaupunkeja, joilla oli juuri meille kahdelle joku erityinen merkitys. Ja jotka mahtuivat kyltteihin! Perth, Helsinki, Kuusamo, Pariisi, Sydney, Tukholma, Albany.. ja monta ihanaa jäi pois kun nimistä olisi tullut liian pitkiä 12-tuumaiselle kartongille. Mies sitten askarteli kyltteihin sopivat telineet mökiltä löydetyistä oksista.

Suomijuhlissa kaitaliinojen sijaan pöytiin oli ripoteltu valtava kasa turkooseja, hopeisia ja ruskeita kimaltavia lumitähtiä, jotka olivat tulos tuntikausien urakoinnista paperileikkurilla ja jäännöspapereilla. Kaikki vanhat askartelumateriaalit pääsivät hyötykäyttöön tässä touhussa ja säästyi kaitaliinojen verran rahaa budjetista.

Nimikylteissä päätin hyödyntää samaa kuplapaperia kuin kutsuissakin, niin saisi jotain yhtenäisyyttä teemaan. K-Martista löytyi hyviä, edullisia, valmiita plaseerauskorttipohjia, joihin oli helppo sommitella päälle turkoosi-hopea-yhdistelmä washiteipillä.

Samasta kuplapaperista riitti vielä menu-ohjelma-lehdyköidenkin kanteen koristeeksi. Tein A5-kokoisen nelisivuisen paperipinon, missä oli menun ja illan ohjelman lisäksi hääbingo ja tietovisa. Kaksikielisissä häissä oli hieman haastavaa keksiä ohjelmaa, mikä toimisi vailla suuria tulkkauksia ja hääaiheinen bingo täytti tämän kolon täydellisesti. Tietovisa tarkastettiin juhlien loppupuolella ja seremoniamestarit käänsivät vastauksia tarvittaessa.

Olihan siinä tekemistä, mutta onneksi ihmiset auttoivat silloin, kun apua eniten tarvittiin. Suomikaasoista toinen kutsui meidät työpaikalleen korjailemaan menun ja ohjelman sekaisin menneitä fontteja ja asetteluita ja hoiti morsiamen orastavan paniikin kauas pois. Mies sahasi kiltisti 40 värikynää puoliksi ja teroitti niitä pienellä terottimella vain ihan vähän mun hyviä ideoita kiroillen... Nyt täytyy enää saada kiitoskortit kuoriin ja tämä askartelu-urakka alkaa olla paketissa!

Ja niin, ne postin runtelemat kutsut.. tässä ehkä pahiten kärsinyt yksilö:

Kiitos AusPost.

Matkalla Suomeen, matkalla Suomessa.

Vajaa viikko aussihäiden jälkeen koitti sitten lähtö Suomeen, ja kyllähän siinä kiire tuli pakata ja laittaa koti kuntoon talon/koiranvahdeille ja palautua häistä ja tsempata vielä pari kiirepäivää töissä jne. Onneksi mies oli vapaalla ja hoiti kaikki käytännön järjestelyt, lainattujen häätavaroiden palautukset ja kodin siivouksen, tuoreen rouvan ei tarvinnut kuin omat tavarat heitellä matkalaukkuun ja yrittää rentoutua. Pitkät lennot ja lyhyet vaihtoajat ahdistivat, samoin appivanhempien kiukuttelu. Onneksi, onneksi, onneksi oltiin jo alunperin sovittu menevämme eri lennoilla, mun pää ja lievä lentopelko ei olisi kestänyt niiden häsellystä ja sähläystä ja keskenäistä kinastelua hyvänäkään hetkenä, saati nyt välit kireinä. Me seikkailtiin siis edullisemmilla Singapore Airlinesin lennoilla Perth-Singapore-Kööpenhamina-Helsinki, ja vanhempi väki tuli perässä pari päivää myöhemmin Finskin Singaporen lennolla.

Vihdoin lunta! Tulopäivän maisemat majapaikan ikkunasta :)

Suomessa olin ohjelmoinut meille täydet päiväohjelmat, joten kotona ei käyty kuin kääntymässä ekoina päivinä. Oli ihanaa nähdä kaikkia vanhoja kavereita, niiden kasvaneita perheitä ja viettää aikaa yhdessä pitkästä aikaa. Kahvitteluhetkiä, aamupaloja, pitkiä illallisia, päivästä toiseen. Oli aika ihanaa. Ja koko ajan takaraivossa takoi ajatus "älä syö liikaa, älä syö liikaa, pitää mahtua hääpukuun kohta!". Aika pirun vaikeeta, kun eteen kannetaan parasta poron sisäfilettä ikinä, ukin vispipuuroa, voisilmäpullia, jouluherkkuja joka lähtöön ja aamuisin äidin kattama aamupala maksanmakkaroineen... First world problems.

Poroa ja punaviiniä, omnomnom!

Appivanhempien saavuttua tehtiin heti pieni kulttuurimatka etelään ja käytiin hakemassa juhlajuomat häihin Tallinnasta. Vettä satoi ja yleinen fiilis oli aika ankea, ja kun anopin ilmoituksesta erkanimme eri teillemme heti hotellille saavuttuamme, niin meidän aika kului Tallinnassa lähinnä shoppaillen. Mies on vältellyt vaateostoksia USA:n outlet-ylilyönnin jälkeen, joten nyt tuli shoppailtua sitten kolmen vuoden edestä. Oli kyllä kuumottavaa seikkailla autolla vanhankaupungin ahtailla kaduilla ja yrittää arpoa eestinkielisistä kylteistä, mikä on sallittua ja mikä ei.  Oltiin varattu laiva+hotellipaketti Eckeröltä, ja kummallista kyllä, ainut mihin sisältyi kunnon paikoitus autolle, oli St.Petersburg Hotel ihan Raatihuoneen aukion vieressä.

Minä kieltäydyin ajamasta autoa koko Suomireissun, joten aussi autonrattiin lumisille, sohjoisille ja liukkaille teille sekä Helsingissä, Tallinnassa että Kuusamossa ja kuuntelemaan vieressä nalkuttavaa suomalaisämmää, jolla ei toiminut puhelimen navigaattori. Hyvin selvittiin! Onneksi J on niin kiltti, että se jopa kuunteli mun ohjeita ja ehdotuksia esim nopeuden, perässäroikkumisen ja kaistanvaihtojen suhteen.. Pari kertaa meinasi hermo mennä, kun herra ilmoitti osaavansa mennä ihan itse ilman ohjeita, mutta Kehä länteen olikin muuttunut kielimuurin keskellä Kehä itään-ratkaisuksi, mihin ei olisi ollut aikaa juuri silloin... Tai se sateinen aamu, kun pimeässä haimme J:n vanhempia lentokentältä kamalassa loskassa, ukkini pienellä, vanhalla autolla ja kartanlukija ei pysynyt ihan mukana mikä ramppi on mikä, ja Tuusulantien sijaan olimme Kehäkolmosella, mutta ei hajuakaan kumpaan suuntaan menossa!

Tyylikkäänä Tallinnassa! Velipoika antoi etukäteisjoululahjaksi  Packers-pipon ja pakkohan sitä oli käyttää, näytti miltä näytti!

Tallinnasta selvittyämme nautimme kotimaisesta musiikkikulttuurista, ensin Ylioppilaskunnan Laulajien joulukonsertti Johanneksenkirkossa (aivan mieletön) ja sitten Rajattoman joulukonsertti Musiikkitalossa (aivan mieletön). Aussivieraat nauttivat tunnelmasta ja eksoottisista versioista kansainvälisistä lauluista ja ihastelivat tuntemattomampia lauluja vaikkeivät sanaakaan tajunneet. Hetkeksi luulin anopin jo pehmenneen, kun kyyneleet virtasivat Jouluyö, Juhlayön aikana kirkossa, mutta se oli toiveajattelua.

Jouluaatto vietettiin meillä, oli todella ihana ja kaunis joulu. J sai ostaa ensimmäisen oikean joulukuusensa joka sitten koristeltiin yhdessä. Ruokaa riitti ja tuli kyllä porsasteltua aikamoinen ähky alkupalapöydän kalaruoilla. Mies rakastui savustettuun kinkkuun ja haaveilee siitä yhä. Oli kaunis, rauhallinen tunnelma ja ihana valkoinen maa. Juuri se taianomainen White Christmas mitä olen täällä hehkuttanut kaikille. Avattiin lahjat (pukki oli ollut hämmentävän ahkera), käveltiin läpi hiljaisen asuinalueen jouluyön messuun kirkolle keskellä yötä ja nautittiin yhdessäolosta. Sanoinko jo, että oli ihanaa? Ja samalla niin katkeransuloista, kun tiesi etten saa samaa ensi vuonna uudelleen.

Tästä se lähtee!

Joulun jälkeen Suomireissailu jatkui mökillä pohjoisessa, mutta se jääköön seuraaviin postauksiin.

Australian häähumua

Happy Australia Day! Tänään on kansallinen vapaapäivä, ja ihmisillä hyvä mieli, grilli kuumana ja uima-allas kovassa käytössä.. lämpömittarissa vaatimattomat +38 astetta, joten koiralla jää nyt iltalenkki myöhemmäksi ja mä voin uppoutua vihdoin häähumuun takaisin.

Meidän aussihäät meni ihanasti. Edellisenä iltana oli lievä paniikki päällä, liikaa hommia kasattuna vikoille päiville ja riittämätöntä tehtävien jakoa ja delegointia mun ja miehen osalta. Tai siis, mä olin ilmoittanut jo alkuunsa, että tulen olemaan koko päivän kiinni hääkakun koristelussa. Mies ei vaan ollut uskonut, että "koko päivä" todella tarkoittaa aamukymmenestä iltaysiin, vaan oli olettanut saavansa multa apua kaikkeen muuhun jo paljon aiemmin. Mä taas muistin koko ajan uusia juttuja, mitkä pitää vielä hoitaa, mies vastasi kaikkeen "yes yes, hoituu hoituu, ei stressiä", mutta ei koskaan kirjoittanut tehtävälistaa paperille nähdäkseen miten pitkä ja aikaavievä se onkaan.. niinpä iltaysiltä nälkäisenä ja väsyneenä pääsi pieni ahdistusitku, kun kaiken muun stressin keskellä tajusin jonkin niinkin muka-oleellisen asian kuin munavoin puuttumisen karjalanpiirakoiden päälle yöpalaksi. Onneksi on ihania ystäviä, jotka saapuivat sitten lauantaina jo aikaisin paikalle, ja vips vaan, stressi katosi ja hommat hoituivat.

Anopin luonnonkukista tekemät asetelmat sopi just mainiosti rentoihin puutarhajuhla-henkisiin bileisiin!

Harmaita hiuksia aiheuttanut kakku koko komeudessaan

 Koko hääpäivä vedettiin niin talkoovoimin kuin mahdollista. Työkaverini teki kampauksen, suomikaveri karjalanpiirakat (ja sen munavoin.. ;), miehen vanhemmat hoitivat kaikki muut kukat paitsi mun kimpun ja miehen vieheen, valokuvausta harrastava ystävä otti kuvat seremoniassa ja potretit sen jälkeen ja eräs toinen suomikaveri urakoi polaroid-kameran takana alkuillan juhlissa. Ja kaikkien aussituttujen kauhistukseksi hääauto oli meidän oma Holden ja sen kuskina toimi mun kaaso!

Meikkiä ja pukua vaille valmis!

Illan polaroid-otoksia, joita sitten käytettiin Suomihäissä, vieraskirjassa jne.

Oma suosikki polaroideista, ylläri..

 Seremonia pidettiin Point Roe-puistossa joen rannalla, meillä oli aivan ihana irlantilainen rouva vihkijänä, joka puhui tosi kauniisti rakkaudesta pehmeällä irkkuaksentillaan. Musiikkina mun kävelyä varten kohti vihkipaikkaa oli tietysti Diana Krallin Look of Love, ihan vaan simppelisti iPodilta, vaikka hillittömän tuulen takia siitä meinasi jäädä suurin osa kuulematta..

Onneksi ei toi aurinko paistanut yhtään silmiin...

Me oltiin toisistamme tietämättämme valittu miehen kanssa samat avioliittovalat ja sormuslupaukset, voi että ne tuntui pitkiltä sanoa siinä helteessä, suu kuivana jännityksestä! Ei ne paperilla tuntuneet yhtään niin pitkiltä.. Sormukset saatiin ensiyrittämillä oikeisiin sormiin ja saatiin avioliittorekisteri allekirjoitettua. Viimeiset vieraatkin saapuivat sopivasti paikalle tässä vaiheessa, mun nepalilaisen työkaverin käsitys länsimaisista häistä ei mennyt ihan putkeen kun vertailuna olivat omat, kolme päivää kestäneet juhlallisuudet.

Otettiin seremonian jälkeen viralliset potretit yhdessä toisessa puistossa, ja tässä oli juuri kaksien häiden ihanuus. Voitiin olla käytännöllisiä ja samalla perinteisiä ja moderneja ja mitä vaan haluttiin, kun toisissa häissä toisella tapaa ja seuraavissa erilailla. Ausseissa nukuttiin edellinen yö kotona yhdessä, Suomessa ei. Ausseissa ei nähty ennen seremoniaa, Suomessa otettiin kuvat ennen seremoniaa jne.

Hääjuhla oli siis meillä kotona, oltiin palkattu catering-firma hoitamaan cocktail-palat ja drinkkifirmasta baarimikko tekemään cocktaileja. Homma toimi hyvin, sää oli ihana, puutarha kaunis, juomaa riitti ja ruoka oli herkullista! Yöpalaksi oli vielä lihapullia ja karjalanpiirakoita. Koira juoksi ihmisryhmästä toiseen kerjäämässä huomiota ja rapsutuksia, ja oli aivan rättipoikki seuraavana päivänä kaikesta touhuamisesta. Suloinen se kyllä oli turkoosissa solmiossaan!

Turkoosi rusetti näkyy just ja just :)

Kakkua leikkaamassa

Perhepotretti!

Kaikenkaikkiaan aivan upea päivä, mitä varjosti ainoastaan appivanhempien tyly käytös, kun meidän ei-niin-perinteinen sukunimiratkaisu kävi ilmi.