Viikko takana

Takana on viikko yksinoloa. Alku oli huumaavan ihanaa. Olen asunut kuitenkin melkein 10 vuotta omillani, ja suurimman osan tasta ajasta yksin. Kamppiksia on toki ollut muutama vuosien varrella, mutta yli kuukauden mittaisista yhteisasumuksista on niistakin jo vuosia, joten shokki Sydneyn kimppakamppaan, pitkaan hostellielamaan ja nyt yhteiseen parisankyyn on ollut iso. Ei pahalla tavalla, mutta iso kuitenkin. 

Sisainen erakkoni nautti siis ensimmaisista paivista ypoyksin. Oli hiljaista, eika tarvinnut puhua mitaan, ei kommunikoida kenenkaan kanssa. Uusi tyo vei mehuja sen verran, etta en kylla iltaisin olisi mitaan jaksanutkaan, makasin raatona sohvalla ja tuijotin aivot off-asennossa Gleeta. Loysan viikonlopun jaljilta olen saanut kaivatun yliannostuksen yksinoloa, joten iloisena toivotan tiistaiaamun tervetulleeksi ja yksinaisyyden paattyneeksi.

Seuraavalle yksinoloviikolle voisi kehitella muutakin tekemista kuin duunia, taytyy hiljalleen alkaa rakentamaan sosiaalista elamaa nollasta. Ja etsia joku mukava punttisali, minne menna.

Viikon aikana ehdin shokeerata ihan uskomatonta maaraa ihmisia niinkin pohkolla asialla kuin pyorailylla. Kaikki ovat olleet joko kauhuissaan, otettuja tai muuten reagoineet hullusti tietoon siita, etta kuljen toihin joko parin kilometrin matkan pyoralla, tai kauemmas pyoralla ja junalla. Siis pyoralla? Poljet? Hulluko sa oot? Kauheeta liikuntaa! Tama viimeinen kommentti  tietysti arviolta n. 120 kg painavan hoitsun suusta. Niin, kauheaa liikuntaa verrattuna siihen 10 km tyomatkaani Suomessa, jonka poljin. Taalla ei koko matkaa ole tehnyt viela mieli polkea, kun ei ole suihkuja kaytossa (enpa olisi uskonut, etta tulee ikava Meilahden VSS:n suihkuja!!!) ja nama +36 helteet pistavat vahan hikoiluttamaan... Syksya odotellessa. Syys/talvipyoraily-aikeeni ovat saaneet viela hullumpia reaktioita osakseen. On kuulemma liian kylma polkea.  

Ei tama kylla mikaan pyorailijoiden paratiisi ole, aika vahan on pyorateita (enemman kuitenkin kuin esim. Sydneyssa) ja pyoratelineita ei ole juuri missaan tai mitaan lukkoonlaittamiseen sopivaa metallirakennetta, niita saa etsia aina ihan urakalla.  Viimeksi koytin fillarin sairaalan paasisaankaynnin infotauluun kiinni. Junaan saa sentaan ottaa fillarin ilmaiseksi mukaan. Onneksi henkilokohtainen autokuskini saapuu kohta kotiin, ja samalla alkaa henkinen valmistautumiseni vaaranpuoleisen liikenteen haltuunottoon ratin takana. Jossain syrjakaduilla.

Toissa taas

Ensimmaiset 3 vuoroa takana toissa.. Hmmmhh... Ei ainakaan kay aika tylsaksi! Keikkailen nyt alkuun ison keikkafirman kautta ympariampari Perthin sairaaloita. Taalla on keikkafirmat osavaltion tiukassa syynissa ja ankarassa nokkimisjarjestyksessa, mika on mun kannalta hyva, silla oma firma on siella karkipaassa ja keikkaa riittaa.

Huomaa kylla, ettei meikalainen ole perushoitoa viimeisten vuosien aikana kauhean intensiivisesti harrastanut, sen verran kankeasti sujuu potilaiden aamutoimissa askarteleminen. Laakkeiden kanssa (uudet nimet ja hankalat kasialat) on paljon helpompaa kuin 4 kk sitten Sydneyssa ja onneksi kaikki hoitajat on ainakin tahan saakka olleet todella ymmartavaisia ja neuvoneet paljon. Paperitoiden maara on ihan jarjeton ja kasin kirjaaminen on kunniassa.

Kaksi keikkaa takana kuntoutusosastoille, kiireisia mutta ei liian kiireisia. Ja ennenkaikkea, ei tarvinnut olla ainut sairaanhoitaja! Kolmas vuoro olikin sitten mielenkiintoista vaihtelua, olin toimistokeikalla tekemassa terveystarkastuksia viisumihakijoille. Mina, joka en koulussa edes ollut paikalla kun nakotutkimuksista jotain kerrottiin, vai kerrottiinko edes? Paivan aikana tuli muutamat naot tarkastettua, eli nyt on ainakin opittu. ;) Huomenna taas kalliin yksityissairaalan lattioita kuluttamaan.

Palkka on varsin mukava, euroihin kaannettyina aikalailla kaksinkertainen Suomen palkkaani. Keikkailen ensimmaiset kuukaudet mielellani, silla nain saan jarjestettya vaivattomasti itselleni vapaaviikkoja niiksi viikoiksi, kun poikaystavakin on vapaalla kaivoksilta. Syksymmalla pitaisi sitten tehda jotain paatoksia seuraavasta tyopaikasta. Tyonantajan nettijarjestelma on mainio, sielta loytyy jopa valmiit kartat ajo-ohjeineen jokaiselle keikalle. Itse liikun viela toistaiseksi junalla ja pyoralla, onneksi Perthin juniin saa ottaa pyoran mukaan, niin ei haittaa pidemmatkaan valimatkat asemilta sairaaloihin. +30 helteissa ja ilman henkilokunnan suihkuja ei nuo pidemmat pyoramatkat houkuta, katsellaan sita sitten talven tullen...

Kotona ollaan

Viikko elamaa WA:ssa takana. Laukut purettu, ruotsalaisen kalustejatin labyrintista selvitty ulos hyvassa hengessa ja pikkuhiljaa alkaa laatikoista ja kaapeista loytya oikeita tavaroita. Tuntuu kotoisalta.

Eilen oli taistelu tuulimyllyja vastaan tyohaastattelussa. Naille lansiausseille menee viela huonommin perille se, etta muualla maailmassa sairaanhoitajat eivat valmistu taysina tyokokemusta vailla olevina tomppeleina, jotka tarvitsevat vuoden mittaisen "pidetaan kadesta kiinni"-jakson eivatka osaa mitaan. Maaginen raja tuntuu olevan tuo vuosi, ja siihen on minulla 2 kk aikaa. Sita odotellessa olen alinta pohjasakkaa, halveksittava new grad, jonka hakemuksen lukeminen keskeytyy valmistumispaivaan. Viis kaikesta siita tyokokemuksesta, mita on opintojen aikana hankittu.

Onneksi yhdessa hakemuksessa ei kysytty suoraan valmistumisen jalkeista kokemusta, vaadittiin vain tarvittavaa kokemusta, joten hakemus menemaan ja valmistumispaiva pois CV:sta, kylla sielta onkimalla nakisi, milloin on titteli vaihtunut nursesta registered nurseksi.. ja se toimi!! Haastattelijalle selvisi puolivahingossa haastiksen loppupuolella, mika se paivamaara olikaan, ja ilmeisesti olin siina vaiheessa ja hoitanut homman kotiin laakelaskuilla, olemalla organisoitu n. tuuman mittaisen paperinivaskan kanssa ja ylipaataan puhumalla kohtuujarkevia. Toita siis irtosi, ja ensi viikolla alkaa hommat. Valtava stressitekija putosi hartioilta.

Johan tuohon duuniin oli kaytetty ennen haastattelua $50 Working With Children-tsekkiin, $30 MRSA-testiin ja $33 rikosrekisteriotteeseen, viela mukavasti poikaystavan isukin shekkivihkosta, kun nettipankki, luottokortti ja kateinen tuntuvat olevan liian moderneja kasitteita maksuvalineiksi. Kaikki nuo onneksi olisi tarvinnut mita tahansa sairaaladuunia varten taalla, eli hukkaan ei olisi mennyt vaikka duunia ei olisi irronnut. Tyovaatteet tarjoaa sentaan talo, tai paidan lahinna.

Nyt juhlimaan irkkujen kansallisjuhlaa, pyhaa patrickia. Bissea, aurinkoa ja rentoa oloa.

Ohi on!

Se olisi sitten siina, tama loma. Laukut pakattu, todella epasiistista hostellista (Choize Plaza) kirjauduttu ulos ja odotellaan kentalle lahtoa. Kivaa oli, rankkaa oli, mielenkiintosta oli ja menisin uudelleen. Ja menenkin uudelleen, joskus. 

Nain jalkeenpain "kierra molemmat saaret alle kolmessa viikossa"-urakka tuntuu ihan jarjettomalta ja typeralta, mita se osittain onkin. NZ:ssa on niin paljon nahtavaa ja koettavaa, etta kolme viikkoa bussin kyydissa ei riita mitenkaan kaikkeen. Toisaalta, nykyinen budjetti ei olisi kestanyt pidempaa reissaamista, ja kylla tassa pienoinen koti-ikavakin on jo tullut. Ja en puhu nyt suomi-ikavasta. Odotan sita, etta ylihuomenna tavaroilleni on taas oma paikka, voin tassutella yolla vessaan ilman sandaaleja ja avainta, saan hillua vahaisissa vaatteissa aamupalalla ja ylipaataan olla kotona. Riittaa tama hostelleissa remuaminen ja satunnaisten ihmisten kuorsaamisen kuuntelu taas talta eraa.

Tama reissu toimi kuitenkin hyvana trailerina ja previewna siihen, mita haluan seuraavaksi NZ:ssa tehda. Tiedan missa kayttaa aikaa, ja mitka paikat skipata kokonaan. Ensi kerralla auto alle ja kartta kateen! Mutta sita reissua ennen on edessa uudet seikkailut Australiassa, kotiutuminen uuteen taloon ja kaupunkiin ja duunihaastatteluista selviytyminen..

Tanaan illalla Sydneyyn, huomenna aamulla Perthiin. <3

Delfiineja

Saavuimme Kaikouran pieneen rantakaupunkiin keskipaivalla, ja hirvealla kiireella tavarat hostelliin, bikinit paalle ja kohti Dolphin Encounterin rakennusta. Tanaan uitaisiin noiden ihanien, leikkisien elaimien kanssa! Markapuku ja snorkkeli, rapylat ja lainakamera veteen ja sitten oltiinkin valmiit etelaisen Tyynenmeren viileyteen.

Se tunne, kun delfiini ensimmaista kertaa tuli uimaan lahelle ja jai kiertelemaan kanssani ympyraa, oli uskomaton. Niin kaunis, niin vapaa ja niin leikkisa. Siina se hetken aikaa kieri ja jatkoi sitten matkaa seuraavan uiskentelijan luo ihmettelemaan. Seuraavalla uintikerralla ymparilla pyori, tanssi ja ui parhaimmillaan nelja delfiinia. Niita viiletti alta ja sivuilta ohi ja kohti, ne hyppivat uskomattomia hyppyja varsin lahella ja porrasivat jokapuolella. Oppaan mukaan delfiineja oli tanaan n. 400. Mieletonta.

Kaikouran delfiinit ovat dusky dolphinseja ja taysin vapaita. Niita ei houkutella tai aidata mihinkaan, vaan ne tulevat omasta vapaasta halustaan ja uteliaisuudestaan ihmisten lahelle, ja lahtevat kyllastyessaan pois. Me viihdytimme heita hetken pitamalla hassuja aania, sukeltelemalla ja uimalla pienta ympyraa. Valilla delfiinit jaivat leikkimaan kanssamme ja uivat samaa ympyraa, valilla ne uivat heti eteenpain.

Ympyraa uitiin yhdessa

Talla kertaa delfiinit olivat todella lahella rantaa, vain 5 minuutin laivamatkan paassa, ja niita oli todella paljon. Kahdesti vaihdoimme paikkaa, hyppasimme uudelleen veteen ja uimme delfiinien lahelle pitaen samalla hassua aanta, osa jopa lauloi. Snorklaaminen alkoi sujua alkushokin jalkeen hyvin, mutta sukeltaminen oli ihan mahdotonta.

Kolmen uintikerran jalkeen maistui kaakao ja keksit ja saimme viella ihailla pitkaan vedenpinnan paalta delfiinien hyppyshowta. En ole ikina nahnyt tai kokenut mitaan vastaavaa.

Sairastuvalla

Viimeiset viisi paivaa ovat menneet ikavasti myos flunssan kourissa. Puolet bussista on yskinyt, niistanyt ja kohinyt alkumatkasta alkaen, joten jossain vaiheessahan tuon flunssan oli melkein pakko minuunkin tarttua. Onneksi kai sitten tarttui hyvissa ajoin ennen kotimatkaa, lentaminen poskiontelot tukossa on koettu jo riittavan monta kertaa, kiitos ei enaa ikina!

Onneksi taalla saa parempia tabuja apteekin hyllylta ilman reseptia! Nojuu, ibuprofeiinit myydaan toki 200 mg:n lastenpakkauksissa ja mukavasti maustettuina ja sokerihunnutettuina, mutta uusi suosikkini flunssan karkoitukseen on ehdottomasti dosettiin pakattu Day and Night-flunssalaake. Parasetamolia, kodeiinia ja pseudoefedriinia mukavasti yhdessa, reseptivapaana. Toki maarat on pienempia kuin esim. Duactissa tai Panacodissa, mutta sopivana cocktailina tuo on ollut tosi tehokas. Kummallinen maa: viinia ei meinata millaan ruokakaupassa myyda meille alaikaisen nakoisille ilma tiukkaa passien tiirailua esimiestasolta, rattijuopumuksen raja on 0,8 promillea ja apteekin hyllylta saa vaikka mita herkkuja ja hippikaupassa on kuulemma tarjolla partypillereita paan sekoittamiseen.

Sairastupailu varmisti nyt ikava kylla sen, etta kahdesti huonon saan takia peruttu laskuvarjohyppyni jai nyt kokonaan talla reissulla tekematta. Taalla Methvenissa olisi ollut hyppaaminen yhta edullista kuin Taupossa, mutta ei tassa flunssassa... Ehkapa sitten Aussilassa!

Turkoosinkirkasta

Iltapaivalla saavuttiin Lake Tekapolle, ylhaalla vuoristossa sijaitsevaan pikkukylaan. Jarven vesi on uskomattoman turkoosia ja maitomaisen sameaa, mutta kuitenkin kirkasta, en ole ikina nahnyt vastaavaa. Kuulemma jaatikoiden sulamisveden mukana tulevat mineraalit ja hienoksi jauhautunut hiekka saavat heijastuksen avulla aikaan tuon ihanan varin.

Maisemat ovat olleet karuja, mutta kauniita. Ja niita lampaita, niita on joka notkelmassa. Yhden kirkon pihalla (oven edessa siis!) laidunsi kaksi ponia.

Flunssa vaivaa edelleen, Queenstownissa karsitty sairaspaiva helpotti oloa hieman, samoin Dunedinissa rennosti otettu iltapaiva. Vierailimme Cadburyn suklaatehtaalla ihailemassa suklaavesiputousta ja maistelemassa vahan tuotteita. Fazerin kierroksella sai enemman suklaata! Kierroksen parasta antia oli ehdottomasti nelja kierrokselle osallistunutta kundia, jotka kiteyttivat flanellipaidoissaan, rumissa tatuoinneissaan, rikkinaisissa housuissaan, takatukissaan ja huonossa kaytoksessaan kaiken sen, mita J on koittanut kolme kuukautta selittaa termista bogan. Uskomattomia.

Tanaan on nautittu bbq-illasta ja kohta olisi toivottavasti tarjolla kirkas tahtitaivas. Ja myohainen aamu! Tukka on puhdas ja juurikasvua haivytetty sitruunalla. Epailytti hieman, mutta ainakin Hoon mukaan ero entiseen on selkea. Pakko oli jotain keksia, kun edellinen kampaajakaynti ja varjays on ollut lokakuussa ja aussilan aurinko ei ole hoitanut vaalennustehtaviaan kunnollisesti. Kaupan vareista tulee hirveat allergiakutinat paanahkaan, ja yhtakaan eko-kampaajaa en Sydneysta loytanyt. Huomio Perthin hippikampaajat, saa ilmottautua!

Jaatikkoa, sademetsaa ja karua luontoa

Etelasaarella ollaan oltu nyt 5 paivaa, ja naihin viiteen paivaan on mahtunut upeita maisemia. Nelson-Greymouth-Franz Joseph-Queenstown-reitille on osunut kiemuraisia vuoristoteita, upeita jyrkkia rantoja ja kallioita, sademetsaa, jaatikkoa ja sitten Queenstownia lahestyessa paljon vaatimattomampaa maastoa. Kaunista jokatapauksessa. 

Alkupaivat paistoi aurinko, nyt on ollut sumuista ja kylmaa! hrrrrh! Takki, farkut ja kaulaliina. Bussissa riehunut flunssa-aalto on saavuttanut myos minut. Sairastaminen lomalla on aina kurjaa, mutta sairastaminen 8 hengen dormissa on viela kurjempaa.Onneksi naapuripunkan hippi juotatti terveyslitkujaan ja oli varsin symppis, huolimatta siita etta mun yksinta ja niistaminen on varmasti pitanyt hereilla kaikkia muita.

Queenstownissa riittaisi tekemista, jossain oli kaupunkia nimitetty maailman seikkailupaakaupungiksi, enka yhtaan ihmettele. Puolikuntoinen olo ja ihan kaikkien aktiviteettien todella suolainen hinta onneksi vahan jarruttaa menoa. Otetaan siis iisisti ja parannellaan oloa, huomenna taas pitka paiva bussissa edessa. Ja uusia ihmisia.

Se kurja juttu tassa "rakenna itse aikataulusi"-tavassa kiertaa bussilla on, etta juuri kun yhtaan tutustuu joihinkin tyyppeihin paremmin, niin aikataulut eroaa. Tosi mukava irkkupariskunta jai Nelsoniin nauttimaan elosta, ja hauskat nuoret kanadalaiset mimmit jaa tanne Queenstowniin. Uusia tyyppeja toki tulee, mutta seuraavaksi onkin jo meidan vuoro lahtea kotiin.